Tappio ensimmäisestä finaalista

10. maaliskuuta 2017

Laser HT – TIHC 3-6

Hyvä alku ei riittänyt Laserille ja Tornion IHC siirtyi otteluvoitoissa 1-0 johtoon.
- Loistava startti meiltä ja saatiin mitä haluttiinkin, mutta sen jälkeen ote katosi ja näissä hommissa sitä on vaikea saada takaisin. Lopussa ei pystytty sitten tasoittamaan, vaikka yritys oli kova, käy ensimmäistä finaalia läpi päävalmentaja Jari Lehto.
Katse käännetty jo huomiseen.
- Edelleen me tarvitaan kaksi voittoa ja huomenna on taas sauma ottaa ensimmäinen niistä, päättää Jaite.

Finaalit alkaa

09. maaliskuuta 2017

Huomenna perjantaina alkaa finaalit Oulunsalossa, vastaan luistelee, ennakkosuosikki Raahen, loppuottelusta pudottanut Tornion IHC.

-Kolmatta vuotta neljän parhaan sakissa ja toista kertaa peräkkäin finaalissa, kyllä meillä on jotain tehty oikein, kehuu manageri Bergman valmennuksen ja joukkueen toimia.

Vastaan TIHC.

-Vastaan saamme erittäin motivoituneen jengin, eivät jättäneet välierävastustajalle mitään jossiteltavaa, se kertoo myös heidän nousukunnostaan. Siellä on monta seurattavaa pelaajaa, joista ehkä korkeimmalle nostan vanhan liigajyrän Tomi Pekkalan. Toki myös maalivahti Vilppu Vanha, joka piti luukut kiinni välieräsarjassa.

Runkosarjassa voitot 1-1.

-Vaikka nämä on jollain tavalla eri matseja, niin runkosarjassa torniolaisten kanssa otteluvoitot meni 1-1, senkin varjolla ottelusarja on veitsen terällä, se voi kääntyä mihin suuntaan vain, jatkaa Tommi.

Edelleen poissaoloja.

-Kärkiäijiä on poissa perjantailta ainakin, lauantaiksi pyritään niitä saamaan takaisin riviin, vaikka onhan meillä aina ne 20 soturia, ei niitä nimiä kannata tuijotella sen enempää, päättää manageri.

Perjantaina Oulunsalossa kiekko tippuu klo 18.30, la Torniossa klo 17.00 ja mahdollinen kolmas matsi su Oulunsalossa klo 15.00.

 

Jääkarhut siirrettiin pilkille

05. maaliskuuta 2017

YJK – Laser HT 1-3

Niin se vaan Laser HT kairasi paikan finaaliin.

- Loistava ilta kaikin puolin. Paljon yleisöä, kovaa taistelua molemmilta joukkueilta ja joka äijä laittoi kaukalossa parastaan, kehuu Jari Lehto.

Toivo ratkaisi.

- Peli itsessään oli tasaista vääntöä, mutta oltiin teräviä maalipaikoilla ja naulattiin niistä tylysti. Pelattiin laajalla materiaalilla eilen kuten myös tänäänkin ja se mielestäni näkyi lopussa, me jaksettiin puolustaa laadukkaasti ja joka ukko löi kroppaa likoon, iso hatunnosto tuonne koppiin siitä.
Mahtava joukkue ja se henki.
- Näistä hetkistä pitää osata nauttia. Kaksi parasta on enään jäljellä ja ensi perjantaina finaalit starttaa kotihallista. Hieno viikko tulossa, päättää tyytyväinen Jaite.

 

2 / 6112345...102030...»