First round

24. helmikuuta 2017

Laser HT – RokiRebels 6-0

Puolivälierien ensimmäisen osa Oulunsalossa päättyi Laser HT:n voittoon 6-0.
- Jämäkkä peli meiltä, nolla päästettyä maalia kertoo hyvästä puolustamisesta. Vastustaja pelaa kyllä rohkeasti ja karvaa ahneesti, mutta meidän pitää vain löytää keinot sen murtamiseen, käy ensimmäistä kohtaamista läpi Jari Lehto.
ja jatkaa.
- Tästä ei kuitenkaan saa enempää, kuin yhden kiinnityksen ja huomenna kaikki alkaa taas alusta. Ei anneta ajatuksen karata sen kauemmas.

Nyt se alkaa

23. helmikuuta 2017

Perjantaina alkaa kauden 2016-2017 playoff ottelut. Laser HT:n miehistö kohtaa puolivälierissä Rovaniemen RokiRebelsin.

-Nuorta voimaa, hyvin koutsattu ja aina vaarallinen. Meidän pitää olla valmiina ensi hetkestä saakka, käy tulevaa läpi manageri Tommi Bergman.

Runkosarjan keskinäiset ottelut päättyivät Laserin voittoihin.

-Ne oli runkosarjassa, nyt alkaa tosi pelit.

Poissaoloja on.

-Meiltä on muutamia äijiä telakalla viime viikonlopun pitkän reissun jälkeen, katsotaan miten, lähes lääkärin koulutuksen saanut,

huoltoneuvos Janne Apukka saa miehiä takaisin riviin. Niiden taakse on kuitenkin turha mennä, päättää Bergman.

Huomenna klo 18.30 tippuu Oulunsalossa kiekko. La Rovaniemellä klo 13.30 ja jos sarja ei ole poikki niin su Oulunsalossa klo 18.00.

 

Runkosarja päättyi tappioon

19. helmikuuta 2017

Keki-Laser HT 5-4ja

Laser hävisi runkosarjan viimeisen ottelun Kemijärvellä.

- Hyvä kiekkopeli, harmi ettei saatu voittoa. Ei annettu taaskaan periksi ja saatiinkin hieno loppu aikaiseksi. Jatkoaika oli loistavaa pelaamista molemmilta, eikä ollut kaukana että olisi saatu ekstrapistekkin matkaan. Rankkareilla oltiin vähän pehmeitä, mutta onnitteut vastustajalle.
Ennätyspisteet runkosarjasta.
- Runkosarjaa jos mietitään, niin parannettiin taas viime kaudesta. Voitettiin enemmän pelejä varsinaisella peliajalla, päästettiin vähemmän ja tehtiin enemmän maaleja. Sijoitusta me ei vielä tiedetä, mutta se me tiedetään että ensi perjantaina play-offit starttaa kotipubissa Oulunsalossa, päättää Jari.

4 / 61«...23456...102030...»